Miten yksityissijoittaja voi voittaa ammattilaiset?

Tämän artikkelin on kirjoittanut vieraskynällä Olli Turunen. Olli on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja toimii nykyisin Saksassa sijoittajasuhdetehtävissä Beiersdorf AG:llä, joka on DAX-indeksiin kuuluva kulutustavarayhtiö. Olli on intohimoinen sijoittaja ja suosii suoraa osakesijoittamista. Hän pitää erinomaista Talousguru nimistä sijoitusblogia Kauppalehden puolella osoitteessa http://talousguru.blogit.kauppalehti.fi.

Kuten urheilussa, myös sijoittamisessa on pakko olla strategia menestyäkseen. Yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua ei ole kuitenkaan olemassa. Jalkapallon ja jääkiekon maailmanmestaruuksia on voitettu joskus puuduttavan tiukalla puolustuksella, toisinaan luovalla hyökkäyspelillä. Jos kentälle hyppää ilman mitään taktiikkaa ja tekee mitä mieleen juolahtaa, vastustaja vie 6-0. Sama pätee sijoittamiseen.

Sijoittajilla ei usein tunnu olevan selvää strategiaa. Tämä selviää amerikkalaisen Dalbarin tutkimuksesta. Dalbar analysoi vuosittain kuinka rahastoihin sijoittavat ovat menestyneet edellisen 20 vuoden aikana.

Vuosina 1990 – 2009 Yhdysvaltain osakemarkkina, S&P 500 –indeksillä mitattuna, nousi keskimäärin 8,2% vuodessa. Arvaa paljonko oli (jenkki)sijoittajien saama vuosituotto samalla aikajaksolla? Vain 3,2%!

Viiden prosenttiyksikön ero vuosituotossa korostuu rahassa dramaattisesti. 10 000 euron potti 20 vuodessa kasvaa indeksisijoittajalla reiluun 48 000 euroon kun piensijoittaja jää alle 19 000 euroon. Viimeisin tutkimus vieläpä mairittelee sijoittajia, sillä vuonna 2008 päättyneessä otoksessa indeksi tuotti vuosittain 8,4% kun sijoittajat jäivät 1,9 prosenttiin.

Miksi sijoittajat ovat noinkin karusti perässä verrattuna markkinan keskiarvotuottoon? Osa tappiosta indeksille selittyy toki rahastojen kuluilla – mutta vain osa. Dalbarin mukaan suurin syy löytyy sijoittajien käyttäytymisestä. Monet osakeostoksia tekevät uskovat olevansa muita parempia. Ilmiö on tuttu auton ratista. Arviolta 70-80% miehistä ajattelee olevansa, paradoksaalista kyllä, parempia kuskeja kuin muut miehet. Sijoittamisessa ilmiö näkyy siten, että rahastoja vaihdetaan liian tiuhaan ja väärään aikaan. Keskimääräinen pitoaika on vähän yli kolme vuotta.

Uskon, että salkun jatkuvaa muokkausta tapahtuu suorassa osakesijoittamisessa vieläkin tiuhempaan. On mieluisampaa koplata salkkua kuin jättää se rauhaan. Veivaus kylläkin aiheuttaa kuluja ja tuotoista koituu veroja. Lopullinen nettotuotto heikkenee.

Rahastojen ja osakkeiden ajoittamiseen liittyen onkin sanottu:

“Ei se markkinoiden ajoittaminen, vaan aika markkinoilla joka ratkaisee.“

Ammattilaisillakin vaikeutensa

Jos oli piensijoittajalla heikko tulos pitkäaikaisessa tutkimuksessa, paremmin voisi mennä salkunhoitajillakin.

Akateemiset tutkimukset todistavat markkinan voittamisen vaikeuden. Charles Ellisin mukaan ainoastaan 32% jenkkirahastoista voitti S&P 500 –indeksin vuosina 1989-2008. Burton G. Malkiel, kuuluisa professori Princetonin yliopistosta, havaitsi myös enemmistön rahastoista häviävän indeksille. Ennen kaikkea hallinnointikulut ja veivaamisesta johtuvat kaupankäyntikulut syövät tuottoa.

Useat tutkimukset ovat Yhdysvalloista, sillä rahastobisnes on kukkinut siellä paljon pidempään kuin Suomessa. Uskon, että Euroopan reuna-alueella tulokset voisivat olla hieman ristiriitaisempia, sillä pienemmällä ja vähemmän seuratulla periferiamarkkinalla indeksin voittaminen on helpompaa. Tätä tukee fakta, että viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomeen sijoittavasta 19 rahastosta 14 on voittanut indeksin.

“Indeksirahasto olisi useimmille sijoittajille paras vaihtoehto.“ -Warren Buffett

Rakkaudesta harrastukseen

Indeksisijoittamisen hyvyydestä on kasapäin tutkimuksia. Jos ei ole aikaa, halua ja kiinnostusta seurata yksittäisiä yhtiöitä, markkinakeskiarvon vanavedessä roikkuminen ETFien tai indeksirahastojen kautta on ehkäpä paras tapa sijoittaa. Kansankielelle asiaa on käännetty runsaasti blogien muodossa, josta tämä “Kohti taloudellista riippumattomuutta“ on yksi monien erinomaisten joukossa. Indeksisijoittamisen taustoja on siis turha enempää valottaa.

Kyltymättömille kurssinousijoiden kalastajille ja pelihenkisille pörssipaperien pyörittäjille olen kuitenkin omistanut suuremman osan tekstistä.

Jos olet kiinnostunut yhtiöiden ja talouden seuraamisesta, suora sijoittaminen tekee säästämisestä paljon jännittävämpää. Tuleeko siitä tuottoisampaa? Todennäköisyydet ovat indeksi-Iiron puolella. Mutta tottakai jokainen osake-Olavi haluaa menestyä keskiarvoa ja indeksi-Iiroa paremmin. Tuottosi osakepoimijana riippuu paljon sijoitustavastasi. Korostan alun urheiluesimerkkiä. Ilman mitään taktiikkaa juokset pallon perässä päättömästi ja häviät takuulla.

Vieraskynäilijä on jo vuosia sitten ihastunut hyvin vahvasti osakepoimintaan (sijoittamisen) esikuvien Warren Buffettin ja Anders Oldenburgin ansiosta. Ylimääräistä kaupankäyntiä pyrin välttämään, mutta siihen sorrun ajoittain. Tekemättä oleminen on vaikeaa. Yksi perussääntö heti alkuun: Osakepoimijan ei kannata lähteä liikaa hajauttamaan, sillä liian suurella yhtiömäärällä (25+) tuotto alkaa helposti muistuttamaan indeksiä.

“Hajauttaminen on niille, jotka eivät tiedä mitä ovat tekemässä.“ -Warren Buffett

Yksityissijoittajan edut

Sanotaan, että tieto on valttia. Mutta se ei takaa parempaa menestymistä sijoitusmarkkinoilla. Jos Lontoon ja Wall Streetin ammattilaisetkaan eivät keskiarvoisesti pysty järin mairitteleviin tuloksiin, voisiko osake-Olavi siihen pystyä?

Tärkeintä on, että ainakaan kannata lähteä kilpailemaan samalla strategialla ammattilaisten kanssa. Salkunhoitaja, jolla on analyytikot, ekonomistit ja assitentit käytössään, hyödyntää satojen viikkotuntien työpanoksen sijoituspäätöksissään. Jos yrität harrastajana huomattavasti pienemmällä aikamäärällä matkia salkunhoitajia, häviät nopeasti. Etulyöntiasema on haettava erilaistumalla. Yksityissijoittaja voi erilaistua ammattilaisista helpostikin, sillä moni etu on hänen puolellaan: 

1. Kärsivällisyys
   Suurin syy tuottojen heikkouteen syntyy liiasta kaupankäynnistä. Yksityissijoittajalla on kuitenkin varaa olla tekemättä mitään, toisin kuin salkunhoitajalla.
   
   Ammattilaisten pitää pystyä työpaikkansa vuoksi näyttämään tulosta kuukauden, puolen vuoden ja vuoden aikajänteellä. Markkina on hetkinen paikka sen sisällä oleville. Viisi vuotta on lyhin relevantti jakso katsoa työn oikeita hedelmiä, mutta siihen ei ammattilaisen kärsivällisyys riitä. Sinulla riittää, eikö vain?
   


2. Vastavirtaan meneminen
   Useat rahastot, joiden sijoitukset paljastetaan kuukausittain, ovat taipuvaisia tekemään sijoituksia trendiosakkeisiin. He karttavat yhtiöitä, joita kukaan muu ei halua. Ilmiö johtuu psykologiasta. On mukavampaa olla väärässä porukassa kuin yksin. Sama näkyy myös monien analyytikoiden suosituksista. Laumassa on turvallisempaa olla. Piensijoittajan on sitä vastoin uskallettava olla ajoittain eri mieltä kuin valtavirta. Kannattaa kontrata. Muutoin olet muiden kanssa samassa veneessä etkä voi voittaa markkinaa.
   


3. Vapaus valita
   Osake-Olavi voi napsia salkkuunsa suomalaisia, jenkkiläisiä ja kiinalaisia yhtiöitä. Siellä voi olla kulutustavaraa, lääkeyhtiötä, savupiipputeollisuutta, mitä vain. Myös yhtiöiden koot voivat vaihdella kymppimillin pikkukioskista sadan miljardin jättiläisyhtiöön. Kaikki tämä ei onnistu salkunhoitajalta.
   
   En tarkoita, että pitäisi ampua joka suuntaan, mutta yksityissijoittajaa eivät säännökset rajoita. Salkunhoitaja on naimisissa oman toimialansa ja/tai maantieteellisen alueensa kanssa. Esimerkiksi lääkeyhtiöihin sijoittava rahasto voi vain unelmoida hyvistä mahdollisuuksista muilla toimialoilla.
   


4. Pienen salkun edut
   Kuvittele, että istut 100 miljoonan euron rahaston kirstunvartijana. Yhtiöön perehtymisen jälkeen haluat ostaa siivun Tulikiveä salkkuusi. 5 miljoonan euron sijoitus Tulikiveen on sopiva viiden prosentin pala rahastostasi. Mutta tuo viisimillinen onkin jo 10% koko Tulikivestä, sillä yhtiön markkina-arvo on 50 miljoonaa euroa. Sellaista osuutta yhtiöstä on lähes mahdoton haalia markkinahintaan.
   
   100 miljoonaa euroa on vielä pikkuraha kun mennään isolle kirkolle Lontooseen tai lätäkön taakse Wall Streetille. Siellä miljardit ovat arkipäivää. Liituraitapukuisten salkunhoitajien on täysin mahdoton ostaa laadukkaita (suomalaisia) pienyhtiöitä. Yksityissijoittajalla tätä ongelmaa ei ole. Osake-Olaville kaikki pienetkin helmet ovat mahdollisia sijoituskohteita.

Indeksirahastot ovat monelle loistava vaihtoehto, mutta markkinoita seuraavalle itse touhuaminen on sata kertaa kiehtovampaa. Harrastuksesta ei kannata kuitenkaan tehdä kallista menemällä joka trendin perässä. Yksityissijoittajalla on monia etuja puolellaan verrattuna ammattilaisiin. Jotta ei ajaudu samaan ansaan kuin useimmat, on tehtävä jotain toisin. Tärkein niistä on kärsivällisyys. Ostettuasi yhtiöitä, on oltava olla malttia pitää eikä vaihtaa niitä kuin kalsareita. Sijoittaminen, tai ehkä parempi sanoa osakesäästäminen, on lähempänä maratonia kuin pikajuoksua.  

Lähteet: Buffett by Roger Lowenstein, Dalbar, Kauppalehti, Morningstar, Random Walk Down Wall Street by Burton G. Malkiel, Winning the Loser’s Game by Charles D. Ellis