Uusi sijoituskirja tekeillä - paljastaa aiemmin tutkimatonta tietoa

2.9.2014 | Kohti taloudellista riippumattomuutta


Luovuuden tuskaa. Stephen Kingin teoksessa Hohto kirjailija jäi jumiin tekstin kanssa.
Tuskin on painomuste ennättänyt kuivua teoksestamme Erilainen ote omaan talouteen - vapaus, onni ja hyvä elämä, kun on jo aika raottaa seuraavan projektin verhoa. Haaveissa on kypsynyt jo pitkän aikaa todellinen "hard-core" sijoituskirja, joka antaisi uutta ennen julkaisematonta tietoa lukijoiden hyödynnettäväksi. Vihjasin tällaisesta kirjasta antamassani Kauppalehden haastattelussa.

Hahmotelmat ja esiselvitykset ovat nyt siinä vaiheessa että projektista uskaltaa mainita ensimmäisen kerran. Kyllä, se on totta! Seuraava kirja on tekeillä! Kanssakirjoittana toimii Juho-Tuomas Appel jonka muut blogosfääreissä surffailevat tuntevat parhaiten Osinkopuu-nimisestä blogista. Päivätyönään Juho toimii sijoittaja.fi-palvelun yksilöllisten palveluiden johtajana. Juhon työnkuvaan liittyy muun muassa säätiöiden sijoitussalkkujen perkaamista.

Tulemme kirjassa perehtymään erilaisiin osakesijoitusstrategioihin ja niiden toimivuuteen niin Suomessa kuin Euroopanlaajuisesti. Vastaavanlaista teosta ei tietojemme mukaan ole Euroopan alueelta tehty. Siksi uskommekin tällaiselle teokselle löytyvän kysyntää. Minä ja Juho olemme monet täysiverisiä kvanttisijoittajia, joka tulee näkymään vahvasti myös kirjassa. Tulemme tekemään paljon erilaisten sijoitusstrategioiden backtestausta ja tukeudumme ennen kaikkea kvantitatiivisiin tekijöihin. Strategiat joihin lukeutuu kvalitatiivisia arvioitavia kriteereitä on toimivuutta aika mahdotonta todentaa luotettavasti. Projektin yhteistyökumppanina toimii lisäksi Oulun yliopisto, joka muun muassa varmentaa tekemämme backtestaukset ja pitää siten huolen julkaistavien tietojen luotettavuudesta. Lisäksi taustoitamme nämä erilaiset sijoitusstrategiat ja käsittelemme sijoitusanomalioiden syitä.

Kirja tulee tarjoamaan uutta aiemmin julkaisematonta tutkimustietoa Suomen ja Euroopan osakemarkkinoilta. Hanke on kieltämättä kunnianhimoinen, mutta meillä on tarvittavat eväät sen menestyksekkäästi maaliin saattamiseksi. Kustantaja ja julkaisuaikataulu ovat tässä vaiheessa avoinna.

Kysymykseni kaikille sijoittajille kuuluukin tässä vaiheessa, että onko mielessäsi jokin tietty sijoitusstrategia, jonka toimivuudesta haluaisit lukea? Joku, jonka toimivuudesta olet kenties ollut epävarma tai et ole pystynyt sitä todentamaan? Ehkä jokin vähemmän tunnettu? Kerro kommenteissa mistä strategioista haluaisit kuulla ja voi olla, että otamme ne mukaan! Myös nimiehdotukset kirjalle ovat tervetulleita!

Tehokkaampaa verosuunnittelua

19.8.2014 | Kohti taloudellista riippumattomuutta


Kuva: cc-by-sa-2.0 Minnesota Historical Society

Osakesijoittajan työkalupakista puuttuu yksi tehokas verosuunnittelun työkalu joka on rahastosijoittajan käytettävissä. Tämän työkalun avulla sijoittajan on mahdollista poiketa tavanomaisesta FiFo-käytännöstä ja siten siirtää omaa verotusta myöhemmäksi. Sen käyttö vaatii vaivaa rahastoyhtiöltä ja siksi moni siitä mielummin vaikeneekin. Uskon aiheen kiinnostavan monia tämänkin blogin lukijoita. Kirjoitin tästä HCP:n blogiin aiheella rahastosijoittajan verosuunnittelu - käy lukemassa kirjoitus sieltä ja ota uusi työkalu pakkiin mukaan!

Edellinen kirjoitukseni HCP:n blogin puolella käsitteli arvoyhtiö- ja pienyhtiösijoittamisen paradoksia eli sitä miksi nämä hyvin tuottaneiden sijoitusstrategioiden noudattaminen käytännössä on niin vaikeaa. Tuoreimmat kirjoitukseni löytyvät siis sieltä, sekä HCP Quantin sijoittajakirjeestä.

Tämä blogi elelee edelleen hiljaiseloa omien tavoitteiden hiljalleen täyttyessä.

Tuottoisaa alkanutta syksyä!

Monta syytä juhlaan

30.4.2014 | Kohti taloudellista riippumattomuutta



Kirjamme on viimein julkaistu! Virallinen julkaisupäivä oli maanantaina 28.4. Kustantajasta johtuen kirjassa oli toimitusvaikeuksia joihinkin kirjakauppoihin, kuten Akateemiseen kirjakauppaan ja Suomalaiseen kirjakauppaan, mutta nyt tilanne pitäisi olla korjattu ja saatavilla ympäri Suomen. Omat kappaleeni sain postista keskiviikkona. Voin kertoa että tuntuu todella hyvältä pitää usean vuoden työstämisen jälkeen työn hedelmää käsissä. Tähän ovat konkretisoituneet otsalla virranneet hikikarpalot!

Kirja on saanut erinomaisesti näkyvyyttä mediassa. Pyöritys on ollut paljon kovempaa kuin osasin ennalta aavistaa. Ei ihme että tällaisen maalla asuvan hiljaisen introvertin pää menee pyörälle kaiken huomion keskellä. Kaikki on itselleni täysin uutta. Joka ikinen haastattelu jännittää valtavasti. Jalat vatkaa ja kädet tärisee. Mutta se itsensä voittamisen tunne kun haastattelu on ohi, sitä ei voita mikään! "En kuollut sittenkään!" ja "Sehän meni lopulta ihan hyvin".

Ennen julkaisua annoimme muutamia lehdistöhaastatteluja. Suurin mediarumba oli edessä viime perjantaina 25.4. jolloin Helsinkiin oli sovittu useampi haastattelu yhdelle päivälle. Päivä alkoi tietysti kaikkein "pahimmasta" eli elämäni ensimmäisestä televisioesiintymisestä ja vielä suoralla sellaisella. Olin TV1 aamu-tv:n haastateltavana. Tämän jälkeen taksilla Helsinki Capital Partnersin toimistolle Kaapelitehtaalle ja Kauppalehden haastattelu. Siitä sitten siirtyminen tien toiselle puolelle Talentumin tiloihin, jossa minua ja Anttia haastattelivat mm. Talouselämä ja Gloria-lehti. Takaisin taksiin ja Pasilaan. Päivän lopetti Yle Puheen päivän haastattelumme. Seuraavalla viikolla olin viemässä säästämisen ja sijoittamisen ilosanomaa Radio Rockin ja Bassoradion aamuissa. Haastattelut ovat kuunneltavissa (ja katsottavissa) oheisista linkeistä.

Lisäksi olemme antaneet useita muita lehdistöhaastatteluja, mm. Helsingin Sanomat, Kaleva ja Aamulehti. Eilen näytti myös putkahtaneen ensimmäinen kirja-arvostelu, Meidän perhe-lehdessä. Perjantaina edessä on lähes tunnin mittainen suora haastattelu Yle Radio 1:n Mikä maksaa ohjelmassa, joka lähetetään 10:05-11:00.

TV1 aamu-tv
Asenne on rrrock!
















Pitää haukata happea. Kaikki tuntuu niin uskomattomalta! Olen aidosti aivan täpinöissäni siitä että pääsen innostamaan muita säästämiseen ja sijoittamiseen. Toivon hartaasti että kirja iskee moneen sellaiseen henkilöön joka ei ole aiemmin ollut kiinnostunut näistä aiheista ja ryhtyy toimiin. Onko parempaa kuin saada vaikuttaa toisen ihmisen elämään positiivisella tavalla?

Tietysti mikään tästä ei olisi ollut mahdollista ilman lukuisten eri ihmisten myötävaikutusta. Sellaisten jotka uskoivat tekemiseemme paljon ennen kuin mitään näkyvää oli vielä olemassa. Teitä on lukuisia! Olen jokaiselle teille kiitoksen velkaa. Kustannuspäällikkömme Suvi Aalto, kustannustoimittajamme Hanna Virusmäki, tiedottajamme Mia Salo, markkinointipäällikkömme Laura Kauppinen, kanssakirjoittajani Antti Rinta-Loppi ja Ville Lappalainen, asiansa osaavat toimittajat jotka eivät peloista huolimatta teurastaneet minua kuten Esko Rantanen, Minna Kiistala, Hanna Eskola, Jarmo Laitaneva, Ina Mikkonen, Jussi Heikelä ja monet monet muut. Te tiedätte ketä olette, lämmin kiitokseni kaikille!

Nyt on niin monta syytä juhlaan - vapun lisäksi!

Olisiko sinun elämääsi kirjastamme apua? Kirjoita kommenttikenttään perustelusi miksi juuri sinä tarvitset tätä kirjaa tai miksi siitä olisi omaan elämääsi apua. Parhaimman perustelun antaneelle lähetän yhden kappaleen kirjaamme Erilainen ote omaan talouteen - vapaus, onni ja hyvä elämä. Perusteluita voi jättää sunnuntaihin 4.5. kello 24 asti. Ilmoitan ensi viikolla kommenteissa voittajan ja hän voi jättää yhteystietonsa sähköpostilla, niin laitan kirjan postiin. Muiden kirjaa tarvitsevien on syytä käydä kirjakaupan kautta tai tilata kirja vaikka alla olevasta kuvalinkistä. Se maksaa nopeasti hintansa takaisin tekemiesi muutosten kautta!


Tulos Q1/2014 +20,33%

1.4.2014 | Kohti taloudellista riippumattomuutta


Sijoitusstrategiani tuotto verrattuna STOXX Europe 600 Gross Indeksiin ja OMXH25-indeksiin
Tervetuloa vuoden ensimmäiseen ja viimeiseen kvartaalikatsaukseen! Viimeiseen? Kyllä, seuraavan kvartaalin aikana käynnistyy hoitamani HCP Quant rahasto ja nämä kvartaaliraportit ilmestyvät jatkossa Quantin sijoittajakirjeessä. Jos siis haluat seurata näitä jorinoita myös jatkossa, lisää itsesi HCP Quantin postituslistalle. Edellisessä sijoittajakirjeessä kävin läpi mm. Quantin kustannusrakennetta eri markkinatilanteissa.

Kokonaisuudessaan kvartaali oli sijoitusstrategialleni varsinaista tuottotykitystä. Sijoitustuotoksi muodostui kulujen (kaupankäyntikulut, leimaverot, välittäjän maksulliset palvelut jne) jälkeen +20.33%! Eurooppaan sijoittava osingot bruttomääräisesti sisältävä STOXX Europe 600 Gross Index tuotti vain +2.57% ja kotimaan OMXH25-indeksi vaivaiset +0.29%. Tuottoero on häkellyttävän suuri. Kaiken lisäksi riskikorjattu tuotto on moninkertaisesti indeksejä muhkeampi, niin Sortino ratiolla, kuin vaikkapa Sharpen luvulla mitattuna.

Morningstarin listaamien rahastojen listalla (12.947 kpl) olisin sijalla 8 päihittäen 99.9% kaikista rahastoista. Indonesiassa on näemmä ollut hyvä alkuvuosi, sillä kaikki seitsemän edellä olevaa rahastoa sijoittavat Indonesian markkinoille. Itselläni ei ole sieltä yhtäkään osaketta. Viime vuonna rökitin 98.5% kaikista rahastoista ja sitä edellisenä vuonna 99.7%. En ole pitänyt listaa, mutta koska joka vuosi on muistaakseni edelläni ollut eri rahastot uskoisin nyt päihittäneeni 100% (eli kaikki) Morningstarin listaamista rahastoista tällä sijoitusstrategialla.

Seuraavan kvartaalin aikana realisoin nykyisen salkkuni, sillä kuten aiemmin todettua siirrän rahani samaa strategiaa noudattavaan HCP Quant rahastoon, jonka salkunhoitaja olen. Rahasto aloittaa toiminnan kesäkuun lopussa. Teen suurimman osan realisoinneista toukokuun ja kesäkuun alun aikana. Tulen istumaan samassa veneessä muiden sijoittajien kanssa. Maksan myös samat kulut kuin muutkin sijoittajat.

Helmikuun aikana saimme Finanssivalvonnalta vihreää valoa rahastolle. Suurin osa byrokratiasta alkaa olla hoidettuna alta pois ja enää työlistalla on muutamia suhteellisen triviaaleja asioita, kuten merkintätilin (rahastoyhtiön ja sijoittajien varat tulee pitää erillään, esimerkiksi rahastojen merkinnät menevät suoraan SEB:n - ei HCP:n tilille) ja eri valuuttojen käteistilien avaaminen säilytysyhteisö SEB:lle.

Itse asiassa HCP Quantin sisäänajo on jo täydessä käynnissä. Olen ostanut HCP Black rahastoon Quantin strategian mukaisia osakkeita nyt 600.000 euron edestä ja jatkan ostoja 300.000 euron kuukausitahdilla. Kesäkuuhun mennessä tulen tankanneeksi rahastoon siten 1,5 miljoonan edestä osakkeita. Kesäkuun lopussa Black puolestaan myy Quantille nämä osakkeet markkinahintaan ja Black vastavuoroisesti ostaa samalla summalla Quant rahastoa. Toisin sanoen nyt Blackiin hankkimani osakkeet siirtyvät Quantille.

Kirjamme Erilainen ote omaan talouteen - vapaus, onni ja hyvä elämä
Rahaston lisäksi talven ja kevään minua on työllistänyt kirjaprojektimme Erilainen ote omaan talouteen - vapaus, onni ja hyvä elämä. Kustannustoimitus on nyt onnellisesti takana, taitto ja sen tarkistukset tehtynä. Painoon kirja matkasi viime perjantaina, joten teksti on viimein poissa omista käsistä. Olemme hioneet tätä kokonaisuutta neljän vuoden ajan, joten mistään tajunnanvirrasta tekstiksi konvertoidusta tekeleestä ei todellakaan ole kyse. Olemme nähneet kirjan eteen suunnattomasti vaivaa, jotta se olisi lukijalle oikeasti hyödyllinen. Olemme antaneet kirjan luettavaksi ennakkoon muutamille henkilöille ja he ovat todenneet siitä mm. seuraavaa:
"Hyvät kirjat saavat lukijan ajattelemaan, mutta parhaat saavat toimimaan. Erilainen ote omaan talouteen on tällainen kirja. Sen inspiroimat valinnat tekevät elämästä täydempää - ja kukkarosta myös."
Anna Perho, toimittaja

"Suosittelen tätä hienoa kirjaa kaikille, joita kiinnostaa talous muutenkin kuin latteimpien hölinöiden näkökulmasta."
Tuomas Enbuske, toimittaja

"Erilainen ote omaan talouteen ei tee rahasta itseisarvoa, vaan tarjoaa lukijalle mahdollisuuden olla oman elämänsä sankari."
Jukka Oksaharju, osakestrategi

"Kirja on muistutus siitä, että ihminen on valintojensa summa. Vain me itse vastaamme omista valinnoistamme ja meillä on aina kaikissa olosuhteissa mahdollisuus valintaan."
Anne Berner, toimitusjohtaja

”Hyvät ansiot, ansioiden mukainen auto, auton mukainen asunto, asunnon mukainen vene, paremman veneen mukaiset paremmat ansiot. Kirjan luettuani pysäytin tuon oravanpyörän ostamalla käytetyn Ford Focuksen. Perhana kun automiestä kirpaisi alkuun, mutta olenhan vapaa ja Focuksessa muuten istuu onnellinen perheeni.”
KTT Pekka Puustinen
Kirja julkaistaan nyt huhtikuun lopussa ja voit tilata sen ennakkoon 38 euron hintaan (normaalisti 45 euroa) Talentumin verkkokaupasta koodilla BKT1340A. Alennuskoodi on voimassa kuun loppuun. Sivuja lopulliseen kirjaan kertyi lopulta vajaa 300. Kirjan sisällysluettelon ja alkusanat (pitää sisällään esipuheen ja kirjan ensimmäisen luvun) voit ladata ja lukea täältä.

Viime viikon maanantaina kävin pitämässä sijoitusstrategiastani luennon Talouskerho Markan järjestämässä sijoitusillassa Tampereen teknillisessä yliopistossa. Paikan päällä oli parisen sataa kiinnostunutta kuulijaa. Suuret kiitokset hienosti järjestetystä tilaisuudesta Talouskerho Markalle, sekä yleisölle erittäin aktiivisesta osallistumisesta ja tiukoista kysymyksistä! Tämä oli itselleni ensimmäinen kerta kun puhuin näin suurelle kuulijakunnalle. Hienoja asioita ja kasvamista tapahtuu vain heittäytymällä epämukavuusalueelle.

Haluan kantaa korteni kekoon tehdäkseni tästä maailmasta meille edes ripauksen paremman. Yksi teko on se, että autan Artem Daniliantsia järjestämään yrittäjyyteen ja omaan talouteen keskittyvän kurssin. Pilotointi tehdään tänä keväänä oululaisessa lukiossa. Jos palaute on hyvä kehitetään asiaa eteenpäin ja isommille yleisömäärille. Helsinki Capital Partnersin nimissä puolestaan aloitimme Kiva-toiminnan, jossa tuemme köyhien maiden yrittäjiä lainaamalla heille rahaa yritystoiminnan kasvattamiseksi. Kaapelitehtaan toimistollamme pidämme puolestaan taiteilijoiden näyttelyjä, emmekä veloita tilojen käytöstä mitään.

Kävin kvartaalin aikana myös lapseni kanssa tervehtimässä äitiäni Espanjassa, joka asuu nykyisin siellä talvet. HCP:llä olemme rakentaneet yhtiön toiminnan siten, että henkilön fyysisellä sijainnilla olisi mahdollisimman vähän merkitystä. Viimeisimpänä otimme käyttöön virtuaalitapaamiset ja voitkin varata minulta henkilökohtaisen ajan vaikka HCP Quantin strategian läpikäymiseen kotisohvallasi. Tällaiset asiat mahdollistavat sen, että voin tehdä työtäni mistä päin maailmaa tahansa. Teen jo nyt työni 99%:sti etänä kodistani Tyrnävältä käsin. Jatkossa ehkä kasvavassa määrin myös jostain muualta, jossa aurinko paistaa pidempään myös talvisin. Tämä on nykyaikaa!

PS: HCP:n rahastojen merkitseminen onnistuu nykyisin myös netitse.

Yhteenveto (tuotot indeksoituna)
Kvartaalin tuotto: +20.33 %
Tuotto vuoden alusta: +20.33 %

Terveisiä Espanjasta

6.2.2014 | Kohti taloudellista riippumattomuutta


Hola! Terveisiä Espanjan aurinkorannikolta! Lensin yhdessä kolme vuotiaan lapseni kanssa tiistaina Espanjaan äitiäni tervehtimään. Hän hankki itselleen täältä viime vuonna asunnon ja asustelee Suomessa nykyisin vain kesät.

Lehtiä lukemalla voisi kuvitella saavansa Espanjasta asunnon pilkkahintaan. Näin varmasti onkin jos haluaa asua muuttotappioalueella. Aivan samoin kuin siis Suomessa. Turistien suosima rannikko ei tähän alueeseen kuulu ja asunnot liikkuvatkin isoksi osaksi käteisellä ulkomaalaisten turvin. Erityisesti venäläiset ovat kunnostautuneet viime vuosina. Hinnat ovat toki tulleet alaspäin finanssikriisin seurauksena, mutta toisaalta myös kysyntä on meren lähellä kova. Karkeasti ottaen yksiöstä saa nykyisin maksaa sen sata tuhatta euroa, kaksiosta kaksi sataa ja niin edelleen. Kauppahinnan päälle on hyvä jättää kymmenisen prosenttia sivuun erilaisia viranomaismaksuja varten.

Despedida!

Suomen lumet vaihtuivat näihin maisemiin. Off-season, joten rannalla riittää tilaa.
Espanjan eteläosaa lentokoneesta käsin.
Jälkikasvu nostaa sokeriarvot tappiin.
Suomalaiset haikailevat markan perään, espanjalaiset pesetan.
Pescado. Kaloja satamassa.
Oho! Miten se tämä pääsi lipsahtamaan mukaan? ;)

Vuosi 2013 +38,49%

2.1.2014 | Kohti taloudellista riippumattomuutta


Sijoitusstrategiani tuotto verrattuna STOXX Europe 600 Gross Indeksiin ja OMXH25-indeksiin

Uuden vuoden ilotulitteet on paukuteltu, tinoista katsottu alkavan vuoden kurssiraketit ja muutoinkin sijoittajien katseet ovat siirtyneet jo vuoden 2014 puolelle. Sitä ennen on kuitenkin syytä ottaa vielä lyhyt revanssi menneestä vuodesta.

Vuodesta muodostui kokonaisuutena loppujen lopuksi erinomainen. Salkkuni toteutunut tuotto asettui kulujen jälkeen (mm. kaupankäyntikulut, leimaverot, välittäjän maksulliset palvelut jne. vähennettynä) lukemaan +38,49%! Tähän voi olla oikein tyytyväinen. Edellisen vuoden +47%:n tuotolla päihitin 99,7% kaikista Morningstarin listaamista rahastoista. Päättyneen vuoden tuotoilla sijoitukseni laski aavistuksen ja taakse jäi tällä kertaa "vain" 98,5% rahastoista. Luulisi tässä olevan silti tehokkaiden markkinoiden uskontokuntaan kuuluville vaikea pala nieltäväksi. Vuosittainen usean keskihajonnan poikkeama muiden suorituksesta kun pitäisi olla äärimmäisen harvinaista.

Edelliseen vuoteen verrattuna salkun kehitystä leimasi suhteellisen korkea volatiliteetti. Yksi syy tähän oli muutamat poiminnat, jotka tein Hong Kongin pörssistä. Näille lapuille oli tyypillistä liikkua voimakkaasti. Välillä sain katsella -15% ja +15% muutoksia päivässä ilman yhtiöitä koskevaa uutisointia. Olen useasti toitottanut monien muiden arvosijoittajien tapaan etten pidä volatiliteettia riskin mittarina. Osakkeiden heilunta tarjoaa enemmänkin otollisia tilanteita hankkia sijoituksia alennuksesta tai irtaantua tavanomaista korkeammalla arvostustasolla. Tästä huolimatta riskikorjattu tuotto oli Euroopan markkinoita parempi (mm. S&P Europe 350). Yhdysvalloissa mennyt vuosi oli harvinaisen hyvä ja siellä jäin aavistuksen markkinoiden riskikorjatusta tuotosta (mm. S&P 500-indeksin Sortino luku 3,23 vs. sijoitusteni 2,97 - vertailun vuoksi S&P Europe 350:n Sortino 1,64) vaikka kokonaistuotto muodostuikin paremmaksi (S&P 500-indeksi tuotti 31,8%).

Kun salkun tuotto on lähes neljäkymmentä prosenttia voisi helposti kuvitella sijoitusvuotena kaiken menneen putkeen. Totuus on kuitenkin kaikkea muuta. Vuoden aikana salkun sisällä tuli otettua useaan otteeseen "turpaan" reilulla kädellä. Kuten yläosassa olevasta kuvaajasta näkee käynnistyi vuosi erinomaisesti. Tein ensimmäisen kvartaalin aikana todella rajusti ylituottoa. Toinen ja kolmas kvartaali menivätkin sitten täysin penkin alle ja lyhyen aikaa pärjäsin jopa vertailuindeksejä heikommin (hui!). Näiden kvartaalien aikana tein tuntuvia tappioita. Vuoden viimeisellä kvartaalilla tuotto lopulta oikeni. Kvartaaleittain tarkasteltuna Q2 ja Q3 menivät siis penkin alle. Q1 ja Q4 olivat puolestaan vahvoja.

Käyttämäni sijoitusstrategia ei toimi 100% ajasta. Hyviin tuloksiin riittää, että strategia toimii suurimman osan ajasta. Nyt alituoton jakso oli puolen vuoden mittainen, mutta ei ole mitenkään harvinaista että tällä strategialla alituoton jakso voi olla jopa kaksi tai kolme vuotta. Alituoton ajanjaksot ovat yksi toimivan sijoitusstrategian tunnusmerkeistä. Jos jokin toimisi takuuvarmasti aina pakkautuisivat sijoittajat siihen sankoin joukoin. Sen seurauksena se lakkaisi toimimasta. Siksi pitkällä aikavälillä elinkelpoiseen strategiaan kuuluu aina myös heikon tuoton kausia. Strategian tuottaessa huonosti sitä karsastetaan ja sijoittajilla on taipumusta hakeutua muihin lyhyellä aikavälillä hyvin tuottaneisiin menetelmiin. Tämän vuoksi yksi tärkeimmistä menestyvän sijoittajan luonteenpiirteistä onkin systemaattisuus. Juuri näiden syiden vuoksi esimerkiksi arvosijoittaminen, small-cap yhtiöt ja jopa momentum sijoittaminen ovat toimineet vuosikymmenien ajan. Ei sen vuoksi etteivätkö kyseiset anomaliat olisi hyvin tiedossa, vaan juuri siksi etteivät ne toimi aina.

Käyttämistäni vertailuindekseistä kotimaan OMX Helsinki 25 tuotti vuoden aikana myös mehevästi: +28,29% (ennen osinkoja). STOXX Europe 600 Gross Index (sisältää osingot bruttomääräisesti) tuotti puolestaan +21,50% mikä on myös hyvin. Molemmissa on kyllä varsin karmea ero omaan +38,49%:n tuottoon. Vuoden lopussa salkku oli hajautettuna 21 eri yhtiön osakkeeseen.

Vuodesta 2014 tulee minulle henkilökohtaisesti kasvun vuosi. Kaksi itselleni hyvin tärkeää projektia, joita molempia olen työstänyt useita vuosia saa päivänvalon. Neljä vuotta työstämämme Erilainen ote omaan talouteen - Vapaus, onni ja hyvä elämä kirja julkaistaan huhtikuussa. Palautimme kirjan käsikirjoituksen kustantajalle joulukuussa ja olemme nyt kustannustoimitusvaiheessa. Kirja on jo ennakkotilattavissa Talentumin verkkokaupasta ja tunnuksella BKT1340A sen voi hankkia alennettuun 38 euron hintaan 30.4. asti.

Toinen on käyttämäni sijoitusstrategian saattaminen rahastomuotoiseksi, kuten aiemmin kerroin. Tulevan rahaston ristiäiset on pidetty ja rahastoni nimeksi tulee HCP Quant. Helsinki Capital Partnersin sivuilta löytyy nyt ensimmäisiä tietoja tästä tulevasta rahastosta. HCP Quant rahasto aloittaa toiminnan 30.6. ja rahasto avautuu sijoituksille kesäkuun ensimmäinen päivä. HCP Quantin sivuilta löytyy käyttämäni strategian tuottohistoria, kuukausituotot, allokaatio ja niin edelleen. Ernst & Young on myös verifioinut nämä tuotot eikä ole löytänyt niistä huomautettavaa. E&Y:n lausunto on myös ladattavissa samoilta sivuilta.

Kirjoitin myös laskurin rahaston verotehokkuuden arviointia varten. Verolaskurin avulla on mahdollista haarukoida sijoitusstrategiani tuottoa nettomääräisesti rahastomuotoisena siihen, että sijoittaja pystyisi itse toteuttamaan samaa strategiaa (mutta maksamaan tuotosta verot vuosittain). Laskuri ottaa huomioon maksettavat palkkiot.

Lisää nimesi ja sähköpostiosoitteesi HCP Quantin sivulla olevaan lomakkeeseen, jos olet kiinnostunut tulevasta rahastostani, niin lähetämme sinulle rahastoon liittyvät materiaalit niiden valmistuttua. Kuten aiemmin kerroin tulen siirtämään oman sijoitusomaisuuteni HCP Quant rahastoon. Mielestäni salkunhoitajan tulee istua samassa veneessä muiden sijoittajien kanssa.

Itse asiassa HCP Quant rahaston "sisäänajo" alkaa jo nyt vuoden ensimmäisellä kvartaalilla. HCP Black rahasto tulee sijoittamaan varoistaan noin kymmenen prosenttia Quant rahastoon. Ensimmäisen kvartaalin aikana tulen ostamaan Quant rahaston strategian mukaisia osakkeita jo Black rahastoon. Vastapainona tälle Blackiin tullaan hankkimaan lisää luonnonmullistusvakuutusta. Black rahaston ideologia on aito aktiivinen hajauttaminen mikä tarkoittaa sellaisista sijoituksista koostuvaa portfoliota, jotka korreloivat keskenään mahdollisimman vähän. Taloussuhdanteet tunnetusti heiluttavat osakemarkkinoita. Se miten maailmalla tapahtuu esimerkiksi tsunameja, kuivuutta ja tornadoja ei ole tekemistä taloussuhdanteiden kanssa. "Sisäänajolla" varmistamme, että tehdyt järjestelyt mm. välittäjän ja säilytysyhteisön kanssa toimivat kuten pitääkin.

Kirjan julkaisu ja rahaston lanseeraaminen pitävät minut ainakin vuoden alkupuoliskon positiivisessa mielessä kiireisenä. Molemmat ovat sellaisia asioita joiden eteen olen nähnyt paljon vaivaa, joten on äärimmäisen mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea vuosi 2014 tuo tullessaan.

Tuottoisaa ja parempaa vuotta 2014!

Yhteenveto (tuotot indeksoituna)
Kvartaalin tuotto: +17.16 %
Tuotto vuoden alusta: +38.49 %

« Vanhemmat tekstit Uudemmat tekstit »

Related Posts with Thumbnails